Helsinki Zen Center

UUTISIA

Tilojamme vuokralle

Työ/hoitohuoneessa on nyt vapaata tilaa vuokrattavaksi maanantaisin klo 08:00-17:00 sekä tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 08:30-17:00, vuokra 130 €/kk. Kysy vapaita tiloja ja muita hintoja sähköpostilla: , tai puhelimitse: 045 235 2871. Vuokraukset otetaan vastaan sähköpostitse. •  Lue lisää

Zendo 2/2018 ilmestynyt

Uusin Zendo-lehti on saapunut Helsinki Zen Centerille. Jäsenet voivat istumisen yhteydessä hakea omansa. •  Lue lisää

Talkoot Kolumäessä 19.4., 1.5., 11.5., 30.5. ja 15.6.

Pidämme keväällä ja kesällä useampia talkoopäiviä tulevassa harjoituskeskuksessamme Kolumäessä Jokelassa. •  Lue lisää

Zazenkai 19.5.

Sunnuntaina 19.5.2019 järjestetään zazenkai, koko päivän istuminen, klo 11:00-19:00. Daisanin ja dharmapuheen pitää zenpappi Mitra Virtaperko.  •  Lue lisää

Introduction to Zen in English May 26th

Helsinki Zen Center will be giving an introductory workshop on traditional Zen Buddhist meditation, or zazen, on Sunday, May 26th 2019, 12:00 - 16:30. The location is Kalevankatu 4, Helsinki. •  Lue lisää

Avalokiteshvara ja kukat

Dharmapuhe zendolla 26.5.2013
Mitra Virtaperko

On ilo katsoa kevättä – mikä ilo se onkaan! Vihreän sata sävyä, kymmenen erilaista valkoista kukkaa, narsissit, tulpaanit, kaikki kukkii, jopa kivet ja kalliot. Samaan aikaan tämä on suuren kärsimyksen maailma, josta löytyy niin välinpitämättömyyttä kuin silkkaa väkivaltaa, tuhoa ja suoranaista kidutusta. Tälläkin hetkellä maailmassa on vankileirejä, joissa joku inhimillinen ihmisyksilö univormu päällä kiduttaa toista ihmisyksilöä ilman univormua. (Univormupukuinen käyttää erityisiä kidutuslaitteita, jotka joku tehdas on jossakin rakentanut, joku taho tehtaalta tilannut ja vartijoille jakanut. Tuliko mukana manuaali käyttöohjeineen?)

kuihtuva kukka

Meri Helsingin edustalla on niin rehevöitynyt, että kesä kesän jälkeen sitä samentaa sinilevä. Nyt keväällä samalla merellä kisailevat muutama kuukausi sitten kevätjäille syntyneet kuutit. Kaikki tämä on totta ja todellista, molemmat puolet, sekä kärsimys että elämän kauneus ja ihme. Meidän tehtävämme on nähdä tämä kaikki, olla kääntämättä silmiämme todellisuuden monille puolille.

Buddhalaisen legendan mukaan myötätunnon bodhisattva Avalokiteshvara valaistui kuuntelemalla syvästi maailman kaikkea kärsimystä. Hän kuuli ja kuunteli kaiken sen kärsimyksen, joka maailmassa oli, pienimmästä suurimpaan, helvettien syvimmistä sopukoista ihmisten, eläinten ja lopulta jopa jumalien kärsimykseen. Hän kuuli ja kuunteli kaiken tämän, ja lopulta hän valaistui – näin sanotaan – kuuntelemalla ääntä, joka tuli alas satavista lumihiutaleista, kun ne koskettivat maanpintaa.

Koska hän valaistui kuuntelemalla lumihiutaleitten lankeamista maanpintaan, hänen on täytynyt kuulla kärsimysten äänten lisäksi kaikki muutkin mahdolliset äänet: linnunlaulu, etanan vaellus ruohonkorrella, pikkulapsen iloinen jokellus, huvipuiston laitteista kaikuva nauru ja huuto, tuuli.

Buddhalaisen teorian mukaan millään asialla ei ole erityistä ja muista riippumatonta olemassaoloa. Puhutaan minättömyydestä. Buddha nimitti tätä termillä anatman, ei-minä, erotukseksi oman kulttuurinsa hindulaisuuden käsitteestä atmanista, minästä tai sielusta. Anatman on syvästi sidoksissa toiseen todellisuuden puoleen nimeltä pysymättömyys, anicca. Anatman ja anicca ovat Buddhan itse käyttämiä sanoja. Zenissä puhutaan anatmanin ja aniccan sijaan paljon tyhjyydestä, shunyata. Joskus kun puhutaan tyhjyydestä, puhutaan oikeastaan minättömyydestä, anatmanista. Joskus tyhjyys-käsitteellä viitataan aniccaan, kaiken pysymättömyyteen. Tyhjyydellä on myös muita merkityksiä, ja niitä käytetään myös.

Minättömyys ei tarkoita sitä, että kukka ei olisi kukka, tai että minä en olisi minä. Kokemuksemme ja havaintomme varmistaa, että on olemassa kukka tai että se, joka tässä kirjoittaa on kirjoittajan näkökulmasta minä itse. Kukka on olemassa, kivet ovat kiviä, kärsimys kärsimystä, ilo iloa. Tämä ei ole ongelma. Sekaannus ja kärsimys tulee elämäämme siitä, että me toisinaan ymmärrämme kokemuksemme ja havaintomme yksipuolisesti. Luulemme että kukka on pelkästään ja pohjimmiltaan kukka. Mutta jos katsomme syvästi, tarkkaavaisesti ja avoimesti kukkaa ja yritämme oivaltaa kukan kukkamaisuuden, näemmekin, että kukka rakentuu kaikesta muusta kuin kukkamaisista asioista. Jotta kukka voisi olla kukka, se tarvitsee maata, vettä, ilmaa, aurinkoa. Kukka ei koostu mistään kukkamaisista asioista vaan täysin epäkukkamaisista asioista niin kuin maasta ja ilmasta. Maa taas puolestaan koostuu lukemattomista asioista, voisi sanoa, että maaperä on yhtä lailla ainetta kuin maaksi tulemisen prosessi, jossa tärkeätä osaa näyttelevät madot, muurahaiset, kuoriaiset, sienet ja lahottajat, kaikki eliöt ja eläimet, jotka hajottavat kuolleita lehtiä ja eläimiä, muokkaavat maan, tekevät kuolleesta lehdestä maata. Itse asiassa maa onkin kukka, sillä maa ihan konkreettisesti muodostuu tuhansista ja tuhansista kuolleista kukista ja lehdistä ja kuolleista eläimistä, jotka muuttavat muotonsa maaksi. Tätä on minättömyys. Asiat eivät ole olemassa itsekseen ja itsessään, vaan kaikki asiat muodostuvat kokonaan muista asioista, jotka puolestaan ovat muodostuneet taas muista asioista, eikä missään ole ole maailmankaikkeuden perustaa, jakamatonta alkuainetta, olemusta tai pohjimmaista rakennuspalikkaa.

Joskus tyhjyyden käsite muuttuu buddhalaisissa piireissä pelkäksi ideaksi. Yritämme zenissä tietoisesti olla kosketuksissa elävään kokemiseen ja havainnointiin, mutta siitä huolimatta joskus unohdamme, että sanat viittaavat todelliseen elämään ja todellisuuteen. Jos näin käy tyhjyyden käsitteen kanssa, saatamme alkaa kaventaa tyhjyyden todellisuutta. Saatamme alkaa kuvitella, että tyhjyys on jotain nihilististä tai masentavalla tavalla tyhjää. Tai saatamme alkaa kuvitella että koska kaikki on tyhjää, ei ole väliä sillä, miten kohtelemme muita ihmisiä ja itseämme. Tämä on erehdys.

Maailmassa on kärsimystä ja ihanuutta. Emme voi sulkea silmiämme pois kummastakaan. Maailmassa on kipua, jolle emme voi mitään niin kuin syntymisen kipu, vanhenemiseen ja heikkenemiseen liittyvä kipu sekä kuolemisen kipu. Mutta rehellisyyden nimissä tiedämme toki, että suurin osa kärsimyksistä, ja se kaikkein kauhistuttavin ja äärimmäisin kärsimys on yleensä meidän itsemme aiheuttamaa, täysin turhaa. Sodat, luonnon tuhoaminen, nälkä ja köyhyys ja köyhyyteen liittyvä ihmisarvon menetys ja nöyryytys. Näitäkin meidän on katsottava yhtä syvästi kuin kukkaa, ja nähtävä että kärsimyskin muodostuu täysin kärsimykselle epätyypillisistä tekijöistä. Kukka sisältää jollain lailla myös vankileirien todellisuuden. Vankileirilläkin on mahdollista kukan puhjeta.

Avalokiteshvara on täydellisen myötätunnon ruumiillistuma. Hän kykenee katsomaan ja havaitsemaan maailman kaiken kärsimyksen. Ihme kyllä, useimmissa kuvissa ja patsaissa hän hymyilee. Mistä tulee Avalokiteshvaran hymy? Onko olemassa tapa olla kosketuksissa maailman kärsimykseen ja hymyillä? Minun mielestäni on, ja meidän on löydettävä tämä tapa, jos haluamme että pystymme joskus myös auttamaan maailmaa. Auttaminen on meidän tehtävämme tulevina bodhisattvoina, joita zenharjoittajina olemme. Tilanne maailmassa on sellainen, että emme voi olla kosketuksissa maailmaan, sen iloihin ja suruihin ilman että haluaisimme tehdä jotain.

Meissä on sisäänrakennettuna halu lieventää kärsimystä tai tuoda maailmaan edes hiukan rauhaa ja hyvinvointia. Tämä potentiaali on meissä kaikissa. Se johtuu siitä, että syvällä mielen tiedostamattoman tasolla me koemme jo maailman jakamattoman yhteyden. Tämän yhteys on jo olemassa, ja se on nimenomaan shynyata tai anatman, joista puhuttiin aiemmin. Silloinkin kun tietoisesti ja tiedostamattomasti erotamme itsemme maailmasta, kukista, autoista, muista ihmisistä tai itsestämme, mielen syvimmällä tasolla elämme jo suorassa ykseydessä. Tästä syystä meissä elää kaiken aikaa halu kokea se ja toimia siitä käsin. Joskus Avalokiteshvara kuvataan myös tuhatkätisenä yksitoistapäisenä. Se on kuva aktiivisesta, auttavasta bodhisattvasta, jonka kädet yltävät kaikkialle auttamaan jokaista apua tarvitsevaa.

Jotta voimme osallistua ja auttaa, meidän on opittava ensin hymyilemään. Luulen, että meidän on hymyiltävä paljon! Meidän on opittava rauhoittumaan ja iloitsemaan sopusoinnusta, joka jo on, kaikesta huolimatta. Tarvitsemme tilaa hengittää ja olla olemassa. Tarvitsemme tilaa ja aikaa istua tyynyllä ja kerätä oma itsemme ja kokea siitä tuleva rauha. Näin shynyatan todellisuus voi avautua meille tässä ja nyt todellisuutena, ei pelkkänä käsitteenä. Lisäksi tarvitsemme aikaa kuljeskella mitään suunnittelematta puistossa tai laittaa joskus kiireettä ruokaa tai neuloa sukat ja nikkaroida kirjahylly.

Kun ensimmäistä kertaa asuin pitempään retriittikeskuksessamme Zengårdenissa, olin tavattoman hämmästynyt siitä, kuinka usein Zengårdenin päiväohjelmassa on tilaa vain olla yhdessä vapaasti ilman mitään erityistä syytä tai tarkoitusta. Ruokailut sekä tee- ja kahvipaussit ovat aikoja, jolloin Zengårdenissa vain ollaan yhdessä. Ja Zengårdenissa on sääntö siitä, että näiden taukojen aikana ei puhuta töistä, esimerkiksi vaikka tulevan sesshinin valmisteluista tai jostain muusta käsillä olevista työprojekteista. Tämä on siitä syystä, että nämä tauot ovat todella vain taukoja, tilaa ja aikaa heittää kaikki stressi ja tekeminen pois ja vain nauttia teetä yhdessä toisten kanssa tai joskus yksin, jos haluaa olla yksin. Nämä ajat ovat yhtä tärkeitä ja olennaisia kuin Zengårdenin zazenajat tai työajat. Tarvitsemme tällaista todella vapaata aikaa, jos haluamme pystyä olemaan kontaktissa maailmaan ja sen sisältämään kärsimykseen ilman, että kärsimys murskaa meidät. Vielä enemmän tarvitsemme tällaista vapaata aikaa Zengårdenin ulkopuolella eläessämme. Ei aikaa pakenemiseen, vaan aikaa, jolloin olemme läsnä arjessamme ja kykenemme hymyilemään ja hengittämään vapaasti. Meidän ei tarvitse erityisesti tehdä mitään. Ainoastaan meidän tulee olla tietoisia. Tietoisuus on rauhallista, se ei pakota eikä jännitä. Se on sitä että tiedämme hengittävämme sisään ja ulos. Ja hymyilemään. Tämä ei ole maailmasta pakenemista vaan maailmasta huolehtimista.

Oman aikamme zenmestari, vietnamilainen Thich Nhat Hanh sanoo: emme voi saavuttaa rauhaa. Voimme ainoastaan olla rauha. Varhaisessa buddhalaisessa tekstikokoelmassa Dhammapadassa todetaan: ”Vihaa ei lopeteta vihalla. Viha loppuu ainoastaan sammuttamalla viha. Tämä on ikivanha totuus.” Meidän pitää saada kosketus rauhan energiaan, jotta voimme kestää todellisuuden, joka on täynnä vihaa ja kärsimystä. Tämä on lopulta yksinkertainen asia.

Pysähdymme, olemme läsnä, hyväksymme. Kun teemme näin, meille voi kasvaa tuhat kättä ja yksitoista päätä, niin kuin Avalokiteshvaralle, ja voimme auttaa maailmaa kaikilla käsillämme ja päillämme. Alamme sekä levätä ja olla rauhassa että toimia aktiivisesti.

Tämä on yhtä aikaa sekä vaikeaa että helppoa. Voimme nyt jo harjoittaa sekä rauhaa ja pysähtymistä että osallistumista ja toimimista. Samalla meidän on muistettava että oppimisprosessi on pitkä – sanoisin että loputtoman pitkä. Mutta silti voimme nyt jo harjoittaa näin, ja nyt jo saada harjoituksesta tulevaa iloa ja apua sekä omassa elämässämme että myös luoda hyvää ympärillemme. Avalokiteshvara istuu paikallaan, kuuntelee ja hymyilee. Avalokiteshvaran tuhat kättä ja yksitoista päätä kurottavat kaikkialle maailmaan, kaikkialle missä on kärsimystä ja tarvitaan apua. Tämä vaikuttaa mystiseltä. Oikeastaan nämä kaksi kuvaa muodostavat eräänlaisen reseptin: Avalokiteshvara, joka hymyilee ja meditoi sekä tuhatkätinen auttaja-Avalokiteshvara antavat kuvan muodossa ohjeen syvästi tyydyttävälle ja luovalle tavalle olla olemassa.