Helsinki Zen Center

UUTISIA

Tilojamme vuokralle

Työ/hoitohuoneessa on nyt vapaata tilaa vuokrattavaksi maanantaisin klo 08:00-17:00 sekä tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 08:30-17:00, vuokra 130 €/kk. Kysy vapaita tiloja ja muita hintoja sähköpostilla: , tai puhelimitse: 045 235 2871. Vuokraukset otetaan vastaan sähköpostitse. •  Lue lisää

Zendo 2/2018 ilmestynyt

Uusin Zendo-lehti on saapunut Helsinki Zen Centerille. Jäsenet voivat istumisen yhteydessä hakea omansa. •  Lue lisää

Talkoot Kolumäessä 19.4., 1.5., 11.5., 30.5. ja 15.6.

Pidämme keväällä ja kesällä useampia talkoopäiviä tulevassa harjoituskeskuksessamme Kolumäessä Jokelassa. •  Lue lisää

Zazenkai 19.5.

Sunnuntaina 19.5.2019 järjestetään zazenkai, koko päivän istuminen, klo 11:00-19:00. Daisanin ja dharmapuheen pitää zenpappi Mitra Virtaperko.  •  Lue lisää

Introduction to Zen in English May 26th

Helsinki Zen Center will be giving an introductory workshop on traditional Zen Buddhist meditation, or zazen, on Sunday, May 26th 2019, 12:00 - 16:30. The location is Kalevankatu 4, Helsinki. •  Lue lisää

Erillisyys ja Intiimiys

(Teksti on suomennos teishosta, jonka Sante-roshi piti sesshinissä Zengårdenissa tammikuussa 2000. Teisho on muodollinen opetuspuhe, jollaisen opettaja pitää joka päivä sesshinissä (meditaatioretriitti). Teishon on ruotsinkieliseltä nauhalta kääntänyt Zengårdenissa asuva Pauli Saari.)

Sanoin eilen aloituspuheessani, että sesshinin tarkoitus on yhdistää mieli. Mielellä tarkoitamme tietoisuutta, sydäntä. Joskus sitä kutsutaan nimellä sydänmieli. Sanoin myös että tämä mieli ei oikeastaan pohjimmiltaan ole millään tavalla rikkinäinen. Tämä Mieli ei rajoitu sisäisiin kokemuksiimme. Se ei rajoitu ajatteluumme. Se ei myöskään rajoitu tunteisiimme. Sitä ei myöskään voi määrittää puhtaasti fyysisesti. Se ei ole yhtä kuin kallon sisällä tapahtuvat elektrokemialliset reaktiot. Sanomme usein zenissä että ruumis ja mieli ovat yhtä. Se tarkoittaa toisin sanoen koko olemustasi. Ei ajatuksiasi, ei tunteitasi vaan koko olemustasi. Se sisältää käsivartesi, jalkasi, vartalosi, kaulasi, pääsi. Se sisältää jalkapohjasi, polvilumpiosi, lantiosi. Se sisältää luut ruumiissasi. Olisi myös erehdys luulla että ruumiisi loppuu ihoosi. Se sisältää myös vaatteesi. Ruumiisi ei ole vain käsivartesi, jalkasi, vartalosi, pääsi, kaulasi. Se ei ole vain takamus jolla istut vaan myös tyyny sen alla. Tyyny jolla istut on myös ruumiisi. Ja patja johon sinun polvesi painavat on myös ruumiisi. Ja lattia jolla patja lepää on myös ruumiisi. Ja ilma jota hengität sisään ja ulos on myös ruumiisi. Ja valo joka osuu silmiisi ja valaisee maailman om myös ruumiisi. Aurinko on ruumiisi. Maa on ruumiisi. Planeetat, tähdet, galaksi ovat myös ruumiisi. Ja koska ruumiisi ja mielesi ovat yhtä ovat ne myös tietoisuutesi, sydämesi. Joten miten tämä voisi olla rikki? Mutta vaikka asiat ovat näin niin koemme maailman, useimmat meistä, hyvin erilaisena. Joten me koemme Mielen olevan rikki. Ja voisi kai sanoa että tämä kokemus Mielestä rikkinäisenä on perusta, lähtölaukaus, henkiselle kehitykselle tai harjoittamiselle, zazenin harjoittamiselle.

Buddha kuvaa kokemusta rikkinäisestä mielestä kolmella tunnusmerkillä. Niitä kutsutaan yleensä olemassaolon kolmeksi tunnusmerkiksi. Ensimmäinen näistä kolmesta tunnusmerkistä on että kaikki asiat ovat pysymättömiä. Olemassaolon, jonka koemme, me koemme muuttuvana ja pysymättömänä. Synnymme, kasvamme, kuihdumme, kuolemme. Kaikesta ja jokaisesta jonka kohtaamme me eroamme. Koemme ajan kulun, tai voisi ehkä sanoa ajan armottoman kulun, ja tapa jolla koemme sen on pysymättömyys. Mutta tämä, niin totta kuin se onkin, on vain yksi puoli asiasta. Koska samaan aikaan on niin että keskellä sitä joka syntyy on jotakin joka ei synny ja keskella sitä joka kasvaa on jotakin joka ei kasva. Keskellä sitä joka kuihtuu on jotakin joka ei kuihdu. Keskellä sitä joka kuolee on jotakin joka ei kuole.

Kaikki riippuu suhteestamme. Suhteella tarkoitan suhdettamme todellisuuteemme, asioihin ympärillämme. Kun olemme intiimejä ympärillämme olevien asioiden kanssa ei pysymättömyytä ole. Nimityksemme tälle tilalle on nyt, tai tässä ja nyt. Kun olemme tässä ja nyt se tarkoittaa että olemme intiimejä ympärillämme olevien asioiden kanssa, että olemme yhtä sen kanssa mikä on ympärillämme, sen minkä koemme. Olemme yhtä maailmamme kanssa. Samassa hetkessä kun pieninkään erillisyys, pieninkään erillisyys, meidän ja ympärillämme olevien asioiden kanssa syntyy, syntyy pysymättömyys, aika, tila, syntymä ja kuolema. Kun olemme yhtä ympärillämme olevien asioiden kanssa koemme läheisyyttä, intiimiyyttä, yhteyttä. Kun olemme erillään asioista ympärillämme hävitämme myös yhteyden. Niin paljon tuskaa, niin paljon kärsimystä aiheutuu tästä. Voimme nähdä monella tasolla kuinka totta se on. Mitä suurempi välimatka meidän ja ympäristömme välillä, sitä enemmän kärsimystä. Tämä näkyy myös yhteiskuntatasolla. Mitä etäämmällä päättäjät ja tilanne josta he päättävät ovat toisistaan, sitä enemmän kärsimystä. Olemme rakentaneet yhteiskunnan, maailman, joka perustuu erillisyyteen. Erillisyys tarkoittaa että hävittää kosketuksen todellisuuteen. Ja kun hävitämme kosketuksen todellisuuteen ja sen huonona korvikkeena nojaudumme ajatusten, aatteiden maailmaan, silloin mitä tahansa voi tapahtua, kaikista kauheimmat seuraukset. Kaikkea tavallisesta tunteettomuudesta arkipäiväyhteyksissä Auswitchiin. Joten sanon sen uudestaan; nyt, se jolle annamme nimityksen nyt, on olla yhtä ympäristönsä kanssa. Ruumiimme ei lopu ihoomme, mielemme ei ole mitään mikä löytyy kalloluun sisältä, se on valo joka säteilee keskustasta ja yltää maailmankaikkeuden kaikkiin kolkkiin, joka on koko maailmankaikkeus. Mutta ajatuksen maailma, aatteiden maailma, lyö väliin kuin kiila, luo rotkon olemassaoloon. Jakaa maailman. Ja sitten meillä on "tässä olen minä" ja "siellä olet sinä". Saamme ajan ja tilan, ja pysymättömyyden. Pysymättömyys on tuskaista. Voimme huomata sen joka kerran kun koemme todellisen tappion. Kun huomaamme että aika on kulunut, että se tila ei kestänyt. Pysymättömyys voi myös muistuttaa itsestään keskellä jotakin minkä koemme ilona, kun ajatus pysäyttää meidät: "tämä tulee myös loppumaan, tämä tulee myös lakkaamaan". Elää ilman erillisyyttä tarkoitta myös tavallaan elää ilman suojaa. Elää ilman erillisyyttä tarkoittaa että kun kuppi edessäni menee rikki se sattuu. Koska se on osa ruumistamme. Olla täysin intiimi maailman kanssa maksaa ja hinta on myötätunto. Joten on eräänlainen etu siinä että elää erillään asioista ympärillänsä. Se etu on että pääsee myötätunnosta. Voimme tehdä järkiperäisiä päätöksiä.

Toinen olemassaolon kolmesta tunnusmerkistä on, sanoo Buddha, että pysymättömät asiat ovat vailla substanssia - ovat tyhjiä. Erillisyyden tilassa, jossa emme ole yhtä maailmamme kanssa, jossa emme ole yhtä ympäristömme kanssa, koemme tämän tyhjyyden yhteyden puutteena, tarkoituksen puutteena. Asioita tapahtuu, tulee ja menee, uskomaton tapahtumien ja asioiden virta, irtirepäistyjä kuin lehdet joita tuuli puhaltaa ympäriinsä, ilman yhteyttä, ilman tarkoitusta, ilman merkitystä. Synnymme, elämme hetken, kuolemme - ilman tarkoitusta. Koska elämme erillään ympäristöstämme yritämme epätoivoisesti luoda tarkoitusta. Joten käytämme aatetta ja ajatuksen maailmaa ja yritämme keksiä tarkoitusta tässä sekamelskassa. Se voi olla minän tarkoitus, se voi olla kansakunnan tarkoitus, se voi olla aatteita kuten jumala, uskonto, ideologia. Kaikki siitä syystä että olemme erillään asioista ympärillämme. Siksi voimme sanoa buddhalaisuudessa tai zenissä että jos tosiaan haluat löytää olemassaolon tarkoituksen: Tiskaa kulhosi kun olet syönyt puurosi. Kanna ulos roskat. Kuivaa tiskipöytä jälkeesi. Ole yhtä kaikkien elämäsi olosuhteiden kanssa, ole intiimi kaiken ja kaikkien kanssa jotka tapaat. Erillisyys tekee elämästa tyhjää, ilman yhteyttä, ilman tarkoitusta - jos me emme epätoivoisesti liimaa päälle jotain tarkoitusta tietysti. Kaikki tällaiset päälleliimatut tarkoitukset, kaikki ideologiat, kaikki uskonnot, kaikki käsitteet, ovat aina vaarassa raunioitua. Ehkä juuri siksi tunnemme sellaisen tarpeen tapella niiden puolesta.

Kolmas tunnusmerkki on dukkha. Kaikki on kärsimyksen tilassa, kaikki sisältää kärsimystä. Siitä syystä että koemme maailman pysymättömänä, siitä syystä että koemme maailman olevan ilman yhteyttä ja tarkoitusta koemme olemassaolomme kärsimyksenä. Se on kauhea oivallus - että kaikkeen, kaikkeen minkä näemme, kuulemme, mistä puhumme, jota ajattelemme, jonka tunnemme, koemme, kaikkeen sisältyy kärsimystä. Ja kuitenkin maailma on juuri tällainen, sitä kutsutaan samsaraksi, kun elämme erillään asioista ympärillämme. Toisin sanoen kun elämme ajatusten ja aatteiden maailmassa. Mutta tällä olemassaolon kolmennella tunnusmerkillä on myös toinen puoli. Monissa mahayana-sutroissa tätä kolmatta tunnusmerkkiä päinvastoin kuvaillaan näin; "kaikki asiat ja ilmiöt ovat nirvanassa". Se on hämmästyttävä väite mutta se on itsestäänselvä kokemus intiimiydestä, siitä että on yhtä ympäristönsä kanssa. Kaikki asiat ovat nirvanassa. Mikään ei ole rikki. Tämä maailma jonka koemme on todellinen luontomme. Todellinen luontomme on todellinen ruumiimme, todellinen Mielemme tuhansine miljoonine miljardeine puineen jotka heiluvat tuulessa sorminamme, kera syvänsinisen kaareutuvan taivaansfäärin joka on otsamme. Dogen (zen-mestari 1200-luvun japanista) sanoo että Mielemme on vuoret, puut, joet, kivet, ruoho. Mutta silmänräpäys erillisyyttä ja tämä muuttuu samsaraksi.

Joten tämä on, jos niin haluaa, kuvaus Buddhan neljästa jalosta totuudesta. Ensimmäinen totuus on totuus dukkhasta tai kärsimyksestä, kärsimys joka piilee kokemuksessa pysymättömyydestä ja tarkoituksettomuudesta. Sen syyn, toisen totuuden, olemme kuvailleet erillisyyden tilana. Jos meillä ei ole erillisyyttä tämä maailma on nirvana, se on kolmas totuus. Neljäs jalo totuus kuvailee tietä erillisyydestä intiimiyyteen. Sitä kutsutaan kahdeksanosaiseksi tieksi. Voisi sanoa että se on tie nirvanaan. Tämä tie nirvanaan on tie jonka kuljemme sesshinissä.

Sanotaan että tällä kahdeksanosaisella tiellä on kolme aspektia. Ensimmäistä kutsutaan silaksi. Voisi sanoa että se kuvailee zazenia liikkeessä - yksi sesshinin aspekti. Sila, joskus käännetty moraaliksi, tarkoittaa sitä kuinka suhtaudumme ympäristöömme. Ja kuinka yritämme suhtautua ympäristöömme? Intiimisti ja läheisesti. Ja kuinka teemme sen? Keskittymällä siihen mitä teemme. Siihen missä olemme. Kun kävelemme kävelemme, kun syömme syömme, kun pesemme hampaamme pesemme hampaamme. Antamalla itsemme täysin, hetkestä hetkeen, sille mitä teemme, mitä olemme, missä olemme. Elää intiimiyden ja läheisyyden tilassa meitä ympäröivää maailmaa kohtaan tarkoittaa elää, niin kuin aikaisemmin sanoimme, myötätunnossa. Tuntien myötätuntoa kaikkea ja kaikkia, jotka tapaamme, kohtaan, myötätuntoa kehoa kohtaan, myötätuntoa kuppia kohtaan, myötätuntoa lusikkaa kohtaan, myötätuntoa pöytää kohtaan, myötätuntoa lattiaa kohtaan, myötätuntoa kaikka ympärillämme, sisällämme, olevia olentoja kohtaan. Helpottamassa tätä eräänlaisena harjoituksena meillä on elämänohjeet. Se joka elää myötätunnossa ei tapa. Se joka elää myötätunnossa ei varasta. Se joka elää intiimiydessä asioiden kanssa ei käytä hyväkseen toisia eikä itseään - se on aivan luonnollista.

Toinen aspekti tästä kahdeksanosaisesta tiestä, tiestä nirvananaan, on se jota kutsutaan dhyanaksi tai meditaatioksi. Voitaisiin sanoa että se on zazen hiljaisuudessa, jotain mihin käytämme paljon aikaa sesshinissä. Se ei ole vain sitä että istumme erityisellä tavalla ja pidämme päätämme erityisellä tavalla, pidämme käsiämme erityisellä tavalla, keskitymme harjoitukseemme. Se on myös palata sisällänsä takaisin alkuperään, tyhjyyden luontoon. Tehdä zazenia hiljaisuudessa on omistaa tyhjä sydän. Joten tässä on kaksi aspektia, toinen on tehdä zazenia aktiivisuudessa joka on myötätuntoa ulospäin. Ja kaikki tämä myötätunto, kaikki tämä intiimiys maailman kanssa on keskitetty tyhjään sydämeen, sisäiseen hiljaisuuteen. Ilman tätä sisäistä hiljaisuutta, tätä sisäistä stabiliteettia, olemme vaarassa menettää tasapainomme. Aktivitteettimme maailmassa menee helposti kumoon. Siksi zazen - palata keskustaan, palata takaisin hiljaisuuteen omassa sydämessämme. Tässä ja nyt! Tehdä zazenia käytännössä on harjoitus päästää ote päähänpinttymistään ja ajatuksistaan sitä mittaa kun ne ilmaantuvat. Teemme sen palaamalla taas, taas ja vielä taas takaisin harjoitukseen. Takaisin hengitykseen, takaisin muhun, tähän hetkeen. Kun ajatukset ottavat vallan emme enää ole tässä ja nyt - sinä hetkenä kun ajattelemme ajatuksen emme enää ole tässä ja nyt. Erillisyys syntyy. Joten ole hyvä ja yritä palata takaisin tähän ja nyt. Tähän! Tähän! Tähän!

Kahdeksanosaisen tien kolmatta osaa kutsutaan viisaudeksi. Mitä sesshiniin tulee voidaan sanoa että viisautta on kuunnella opettajaansa. Kuunnella opettajaansa teishossa, dokusanissa (yksityinen tapaaminen opettajan kanssa). Mutta sillä on myös syvempi merkitys. Kuunnella mestariaan on viisautta, ja kuka mestari on? Jos ajattelet "se on kuunnella sisäistä ääntäni" olet ymmärtänyt väärin. Kuunnella sisäistä ääntäsi olisi kääntää korvasi päin "minä haluan" ja "minä en halua", oikea ja väärä, hyvä ja paha, hyvä ja huono, "tämä aate" verrattuna "tähän aatteeseen". Mutta kuka mestari on? Se oli Bassuin (zen-mestari 1300-luvun japanista) suuri koan; "Kuka on mestari joka liikuttaa käsiä ja jalkoja, kuka on mestari joka hengittää sisään ja ulos?". Miten kuuntelemme sitä mestaria? Kuunnella tätä todellista mestaria on viisautta.

Jos nämä kolme ovat tie nirvanaan, kahdeksanosaisen tien kolme tasoa tai kolme aspektia, niin voitaisiin myös sanoa että on jotain mikä on täysin vastakohtaista. Sanoin aikaisemmin että syy kärsimykseen tai samsaraan, joka on toinen jaloista totuuksista, on meidän maailmasta erillään olemisemme, se mitä yleensä kutsumme minäksi, toisin sanoen erillisyys itsen ja muiden välillä. Tällä erillisyydellä on myös eräänlainen tie - voimme kutsua sitä minän kahdeksanhaaraiseksi tieksi. Ja minän kahdeksanhaaraisella tiellä on myös kolme aspektia. Jos ensimmäinen aspekti nirvanan kahdeksanhaaraisessa tiessä on myötätunto, luonnollinen tapa suhtautua maailmaan kun koemme intiimiyttä, läheisyyttä ja ykseyttä, niin minän kahdeksanhaaraisen tien ensimmäinen aspekti on tietysti täysin vastakohtainen, se käännetään joskus vihaksi tai ilkeämielisyydeksi, vastenmielisyydeksi.

Jos toinen aspekti nirvanaan johtavasta kahdeksanhaaraisesta tiestä on luottaa hiljaisuuteen sisällänsä tai etsiä hijaisuutta sisältänsä, etsiä tyydytystä sieltä, se jota kutsumme dhyanaksi tai meditaatioksi, niin vastakohta, minän kahdeksanhaaraisen tien toinen aspekti, olisi etsiä tyydytystä, etsiä vahvistusta, asioista ympärillämme, eli se jota kutsumme ahneudeksi. Se syntyy koska koemme että emme ole yhtä maailman kanssa ja kun emme ole yhtä sen kanssa koemme kaipausta ja kun koemme kaipausta haluamme tulla ehjiksi. Sen sijaan että etsisimme sitä ehjyyttä sisältämme, sydämemme sisäisestä tyhjyydestä ja hiljaisuudesta, etsimme tätä ehjyyttä erilaisista ulkonaisista asioista. Siinä piilee jonkinlainen järjettömyys. Joskus voi olla vaikeata huomata tätä järjettömyyttä, mutta jos sen yhtäkkiä huomaa niin ei voi muuta kuin nauraa. Yritämme ahneesti saada sen mitä meillä jo on. Yritämme ahneesti tulla siksi mitä jo olemme. Ja juuri siitä syystä että me ahneesti yritämme saada sen mitä meillä jo on meillä ei sitä ole. Mutta jos me luovutamme sen täysin, jos luovutamme koko maailmankaikkeuden ja kaiken minkä se sisältää, silloin olemme ihmisistä rikkain, silloin olemme hän jolla on kaikki, joka on kaikki. Kaikki mitä sinun täytyy tehdä saadaksesi kaiken on luovuttaa kaikki. Kuulin kerran radiosta haastattelun eräästä luostarista täällä Ruotsissa jossa eräältä nunnalta kyseltiin elämästa siinä luostarissa. Hän sanoi että se on fantastista, että se antaa täydellisen ja ehdottoman vapauden, ja ainoa mitä sinun pitää tehdä on luovuttaa kaikki.

Minän kahdeksanhaaraisen tien kolmas aspekti on että sen sijaan että kuuntelisi mestaria kuuntelee minän ääntä, ja se tarkoittaa ajatella, ajatella, ajatella - yrittää ajattelemalla selvittää maailma, yrittää ajattelemalla selvittää elämänsä. Yrittää ajattelemalla selvittää kuinka suhtautua erilaisiin asioihin. Ensiksi luomme ajattelemalla erillisyyden, sitten yritämme ajatuksen voimalla selvittää kuinka suhtautuisimme näihin asioihin jotka olemme ajatuksella luoneet. Mitä on ulkopuolellamme, mitä meiltä puuttuu? Joten zen on tie meille jotka emme enää luule voivamme selvittää sitä ajattelemalla. Zen ei oikeastaan ole niin suunnattoman monimutkaista, zen on oikeastaan hyvin, hyvin helppoa. Tule yhdeksi maailmasi kanssa! Paras, nopein tapa kokea ykseyttä on luottaa harjoitukseen, tehdä zazenia joka hetkessä. Tehdä zazenia tarkoittaa: ole tässä ja nyt! Olla tässä ja nyt tarkoittaa: ole intiimi maailmasi kanssa, olemassaolosi kanssa, ympäristösi kanssa. Samassa hetkessä kun ajatus sukeltaa esiin olet poissa tästä intiimiydestä. Jos seisot ja tiskaat tai jos lakaiset lattiaa tai jos pyyhkit pöydän ja yhtäkkiä löydät itsesi haaveesta et enää ole yhtä sen kanssa mitä teet, mitä olet, et enää ole yhtä pöydän kanssa, tiskiräsyn kanssa, tiskiveden kanssa, luudan kanssa, lattian kanssa. Olet jossakin muualla. Lakkaa erottamasta itseäsi. Tee harjoituksesi, ole tässä ja nyt. Ja vaikeampaa kuin tämä se ei todellakaan ole.