Helsinki Zen Center

UUTISIA

Tilojamme vuokralle

Työ/hoitohuoneessa on nyt vapaata tilaa vuokrattavaksi tiistaisin ja perjantaisin klo 08:30-17:00, vuokra 130 €/kk. Kysy vapaita tiloja ja muita hintoja sähköpostilla: , tai puhelimitse: 045 235 2871. •  Lue lisää

Zendo 2/2017 ilmestynyt

Uusin Zendo-lehti on saapunut Helsinki Zen Centerille. Jäsenet voivat istumisen yhteydessä hakea omansa. •  Lue lisää

Zazenkai 17.12.

Sunnuntaina 17.12.2017 järjestetään zazenkai, koko päivän istuminen, klo 12:00-19:00. •  Lue lisää

Pikkujoulut 21.12. ja zendon joulukausi

Tervetuloa Helsinki Zen Centerin syyskauden päättäjäisiin/pikkujouluihin torstaina 21.12.2017 klo 17:30 alkaen. •  Lue lisää

Lyhyt johdantokurssi 6.1.

Lauantaina 6.1.2018 klo 10:00 - 14:45.  •  Lue lisää

Buddhan tie - kärsimyksestä vapautuminen

Teksti on suomennos Sante-roshin kirjoituksesta "Buddhas väg - befrielse från lidande" Stockholm Zen Centerin julkaisusta "Zendo - tidskrift för Zenbuddhistiska Samfundet", 2003, årgång 18. Kääntänyt Marko Alenius.

Palaamme tänään teishossa takaisin Buddhan perustavimpaan opetukseen. Siihen, joka on muotoiltu neljäksi totuudeksi. Buddhaa on oikeutetusti kutsuttu suureksi lääkäriksi, joka löysi parannuskeinon maailman, ihmisen, kaikkien elävien olentojen perustavimpaan sairauteen.

Neljä totuutta, jotka Buddha muotoili valaistumisensa jälkeen, sen jälkeen kun hänestä tuli buddha, myös noudattavat systeemiä, jota Buddhan ajan lääkärit normaalisti käyttivät. Lääkäri, joka teki diagnoosin ja ehdotti hoitoa, noudatti toisin sanoen neliosaista järjestelmää. Ensivaiheessa tunnistettiin oireet. Tämä on ensimmäinen totuus. Toisena askeleena tehdään riittävän syvä analyysi oireista ja löydetään sitä kautta niiden syyt. Tämä on toinen askel - toinen totuus. Sitten lääkäri tekee ennusteen ja ennusteella on kaksi puolta. Toinen puoli on kuinka sairaus kehittyy, jos oireet jäävät hoitamatta, ja toinen, jos oireet hoidetaan. Tämä on kolmas askel - kolmas totuus. Neljäs ja viimeinen osa on, että lääkäri määrää lääkettä tai hoitokuurin. Pedagogisena temppuna Buddha muotoili dharmansa, oppinsa, tämän lääkärien käyttämän neliosaisen järjestelmän mukaan.

Ensimmäinen totuus

Mikä sitten on ensimmäinen osa, Buddhan ensimmäinen totuus? No, se on totuus dukkhasta. Dukkha, kärsimys, tyytymättömyys on oire. Buddha, kuten muutkin ihmiset, huomasi varttuessaan yhä enemmän kuinka täynnä kärsimystä ja tyytymättömyyttä olemassaolo oli. Tämä on muotoiltu tuhannella eri tavalla Buddhan toimesta sutroissa, ja hänen seuraajiensa taholta. En aio puhua tästä sen enempää, mutta Buddha katsoi ympärilleen ja näki omassa elämässään, sisimmässään, kaikissa muissa ihmisissä ja olennoissa, että elämä oli täynnä kärsimystä ja kipua, ja että me kaikki koemme olemassaolon epätyydyttävänä. Tämä on oire ja Buddhan näistä oireista tekemän analyysin mukaan se on vain yksi olemassaolon tunnusmerkeistä. On tapana sanoa, että Buddhan ensimmäinen jalo totuus on, että olemassaololle on ominaista kärsimys ja tyytymättömyys, mutta se on vain yksi kolmesta Buddhan identifioimasta tunnusmerkistä, jotka voi hyvin nähdä tämän ensimmäisen totuuden eräänlaisena syvempänä erittelynä.

Niinpä Buddha puhui kolmesta tunnusmerkistä, ja palin kielellä ne ovat anikka, anatta ja dukkha. Anikka merkitsee pysymättömyyttä. Anatta merkitsee ilman itseä - ilman egoa. Dukkha taas, sairautta: kärsimystä ja tyytymättömyyttä.

Näissä kolmessa tunnusmerkissä on alku oireiden erittelylle - niiden syvempi jaottelu ja siten alku diagnoosille. Olemassaolo on pysymätöntä. Ilmiöt ovat pysymättömiä. Kaikki, mikä syntyy, kuolee. Buddha puhuu usein siitä eräänlaisena synnyn, alun, kasvun, kuihtumisen ja kuoleman prosessina. Hän näki, että kaikki meidän olemassaolossamme voitiin kuvata tällä tavoin - juuri pysymättömänä. Mikään olemassaolossamme ei ole toisin sanoen pysyvää. Tämä anikka, pysymättömyys, voidaan helposti ymmärtää väärin - ja ymmärretään jatkuvasti väärin sairautemme pohjalta. Se ymmärretään väärin näin: Jos vähänkään ajattelemme, tiedämme, ettei mikään pysy. Tämä päivä ei pysy, tämä keho ei pysy, tunteet, joita meillä on, eivät pysy, ajatukset, joita meillä on, eivät pysy, aineelliset asiat eivät pysy, mutta virhe, jonka teemme, on se, että me kuvittelemme olevan ilmiöitä, jotka ovat pysymättömiä, kun taas Buddha tarkoitti, että pysymättömyys on ilmiö. Tämä on hienovarainen, vaikeasti kuvattava, mutta ennenkuulumattoman tärkeä ero. Pysymättömyyden ulkopuolella ei ole mitään. Toisin sanoen ei ole olemassa puunlehtiä, jotka tulevat vihreiksi; jotka tulevat keltaiseksi; jotka lakastuvat. Ei ole olemassa lehtiluontoa, mitään lehteä itsessään, joka muuttuisi, vaan muutos itse on lehti. Pysymättömyys on asioiden luonto. Pysymättömyys on ilmiö. Toisin sanoen ei ole mitään asioita tai ilmiöitä, joilla olisi ominaisuutena olla enemmän tai vähemmän pysymättömiä. On vain pysymättömyys. Asiat ovat jotain, mitä me olemme luoneet ajatuksissamme.

Pysymättömyys johtaa luonnollisesti edelleen anattaan. Anatta, ei itseä, ei minää, joka on yksi olemassaolon tunnusmerkeistä, ei tarkoita vain, että ei ole olemassa mitään minää tai itseä, vaan että ei millään ole minää. Eli: Ei ole mitään. Ei ole mitään substantiaalinen, johon sana "itse" tai "minä" viittaa. Ei myöskään mitään substantiaalista asiaa, johon sana ruusu viittaa. Ei ole olemassa asioita, joilta puuttuisi omaluonto. Ei yksinkertaisesti ole olemassa mitään. Olemassaolo on pysymätöntä. Olemassaolo on jatkuvaa muuttuvuutta. Ei ole itseä tai minää, ei mitään ikuista sielua tai edes suhteellisen pysyvää, itsenäistä minää. Tämä tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että kuvitelma minusta itsestä ja muista on väärä - illuusio. Ja kuitenkin se on käsitys, jolla koko olemassaolomme lepää. Siinä me elämme ja sen mukaan me elämme. Joka kerta, kun me määritämme olemassaolon, minkä me teemme ehkä joka tuhannesosa sekunti, asioihin tuolla ulkona ja minuun täällä sisällä, minuun ja toisiin, tästä virheestä tulee dukkha. Siksi Buddha puhui kolmesta tunnusmerkistä, siksi että ne kuuluvat yhteen. Olemassaolo on pysymätöntä, olemassaolosta puuttuu itse tai minä, ja silti me yritämme määrittää ja määrätä olemassaoloa. Me luomme itsen ja muut. Siitä tulee kontrollintarve, siitä tulee "minä haluan olla - minä en halua olla", "minä haluan - minä en halua", "minä haluan olla - minä en halua olla". "Asiat eivät ole nyt hyvin, voisinpa minä järjestää niin, että kävisi näin, niin sehän olisi ok.

Toinen totuus

Me koemme dukkhan, ja se johtaa luonnollisesti siihen, että ymmärrämme syyn, kun oireiden ymmärtämisestä tulee riittävän syvää. Toinen totuus - syy sairauteen. Tämä syy voidaan muotoilla todella monella tavalla. Siitä voidaan puhua dualistisena virheenä. Dualistinen virhe on se, että jakaa maailman itseen ja toiseen. Heti kun sen teemme syntyy se, mitä buddhalaisuudessa kutsutaan haluksi tai janoksi. Halun luonne on pyrkiä rakentamaan silta sen kuilun yli, jonka käsitys minusta ja muista on olemassaoloon luonut. Eli tunne erillisyydestä - vieraantuminen. Mutta tapa, jolla se tehdään, on yrittää määritellä olemassaolo: Tämä tekee minut onnelliseksi, tartutaanpa siihen. Tämä tekee minut surulliseksi, työnnetäänpä se luotamme. Ja tämä tapa, että käsittelee olemassaoloa, että pyrkii saavuttamaan pysyvän tyydytyksen manipuloimalla pysymättömiä ilmiöitä, on tuomittu epäonnistumaan ja johtaa entistä syvempään erillisyyteen ja tyytymättömyyteen. Ehkä se voidaan muotoilla kuten klassisissa teksteissä tehdään: Dukkhan syyt ovat itsekeskeisissä haluissa. Tai yksinkertaisesti egossa. Tai käsityksessä, että on olemassa itse ja muut - että jossain absoluuttisessa merkityksessä on asiat tuolla ulkona ja minä itse täällä sisällä. Jos tämä on perustava syy tuskaamme, hämmennykseemme, kärsimykseemme ja tyytymättömyyteemme, niin miltä ennuste näyttää?

Kolmas totuus

Buddhan ennuste, kuten lääkäreiden hänen aikanaan, on kaksiosainen, vaikka sen positiivista osaa yleensä painotetaankin. Mitä tapahtuu, jos ei tee mitään? Jos annetaan oireiden jatkua hoitamattomina, jos jatketaan pimeydessä viheltelyä ja teeskennellään, ettei mitään ole tapahtunut. Se, mitä tapahtuu, sanoo Buddha, on, että dukkhasta tulee kroonista. Syntyy noidankehä, joka jatkuu ikuisesti. Illusoorinen minä erossa ympäristöstään yrittää ylittää erillisyyden tunteensa hankkimalla tavaroita, rakastamalla ja vihaamalla, roikkumalla kiinni asioissa ja ihmisissä, ja sitä kautta erillisyyden tunne vahvistuu. Syntyy eräänlainen kärsimyksen kehä, jatkuvasti palaava dualismi, egon, sen halujen ja tyytymättömyyden jatkuva paluu. Kun dukkhasta tulee kroonista, kutsuu Buddha sitä samsaraksi, uudelleensyntymisen pyöräksi. Se on krooninen tila, jossa olemme. Buddhan aikana oli munkki, joka meni Buddhan luo ja esitti muutamia kysymyksiä. Hän kysyi esimerkiksi, onko maailma avoin vai suljettu, ääretön vai äärellinen, onko olemassaololla joku alku tai loppu, mitä tapahtuu valaistumisen jälkeen, mitä tapahtuu kun kuolee. Buddha ei vastannut mihinkään näistä kysymyksistä, ja kun munkki oli kysynyt kysymyksensä hän sanoi:

"Olenko koskaan väittänyt, että saisit vastauksen näihin kysymyksiin?"

"Ei, et ole", sanoi munkki.

"Vaikka vastaisin kaikkiin näihin kysymyksiin, uskotko että kärsimys lakkaisi?"

"Luultavasti ei." sanoi munkki.

"Minä opetan vain ja ainoastaan tien dukkhasta vapautumiseen."

Jos sairaus pysyy hoitamattomana, ei auta, että ajattelemme sitä, tai että pohdimme filosofisia tai psykologisia kysymyksiä. Ei auta, että erittelemme olemassaoloa ja elämää. Eikä missään syvemmässä merkityksessä auta se, että käymme terapiassa ja analysoimme itseämme tai lapsuuttamme. Tässä merkityksessä on sairaus jäljellä ja krooninen. Se on samsara.

Mutta samanaikaisesti Buddha sanoi, että on olemassa toivoa, koska sairautta voidaan hoitaa, ja mikäli sitä hoidetaan, on ennuste erittäin hyvä: jos sairautta hoidetaan, samsara lakkaa olemasta. Sana lakkaamiselle on palin kielellä nibbana, ja sanskritiksi se on nirvana. Siksi sanotaan, että Buddhan kolmas jalo totuus - ennuste - kertoo, että nirvana on olemassa. Tätä ei saa käsittää väärin niin, että on olemassa jonkin muotoinen ulottuvuus tai sfääri tai edes tila, jota voidaan kutsua nirvanaksi. Eikä sitä myöskään saa ymmärtää väärin sillä tavalla kuin monet länsimaalaiset ovat tehneet: että kyseessä olisi elämän lakkaaminen. Nirvana tarkoittaa yksinkertaisesti samsaran lakkaamista. Vapautumista kroonisesta sairaudesta, "kärsimyksestä ja tyytymättömyydestä". Tämä voidaan ymmärtää väärin vielä hienovaraisemmalla tasolla. Sen me teemme usein ja sanomme esimerkiksi: "Samsara on yksi tapa nähdä maailma. Nirvana on toinen tapa nähdä sama maailma." Tämä ei oikeastaan ole oikein. Samsara on tosin yksi tapa nähdä maailma, se on totta. Se on meidän dualistinen, sekainen maailmankuvamme. Mutta nirvana ei ole toinen maailmankuva. Se on samsaran lakkaaminen. Piste. Sitä, että esimerkiksi sanoo olemassaolon olevan pohjimmiltaan tyhjyyttä, ei tule ymmärtää niin, että sanoisimme, että maailma on illuusio ja sen illuusion takana ei ole mitään tai että olisi olemassa joku syvempi todellisuus. Tätä emme tarkoita, kun sanomme, että kaikki on tyhjyyttä. Jos sanoisimmme: "Maailma on illuusio", korvaisimme vain yhden käsitteen toisella ja määrittäisimme olemassaolon uudelleen joksikin. Ei ole toisin sanoen sama asia, jos sanotaan, ettei ole olemassa asioita, kuin jos sanotaan, ettei mitään ole olemassa.

Itse asiassa se on paljon yksinkertaisempaa. On aivan yksinkertaisesti niin, että nirvana on samsaran lakkaaminen. On yksinkertaisesti niin, että Buddha oli kiinnostunut samsaran lakkaamisesta - sairauden parantamisesta. Vaikka se onkin kroonista ja on jatkunut ikuisuuksien ikuisuuksia, on olemassa toivo täydellisestä paranemisesta. Kyseessä ei ole se, että yritetään manipuloida minuutta, itseä ja muita, ja yritetään hankkia itselle miellyttävä, mukava tai hyvä elämä, vaan Buddha pyrki päättämään sairauden juurineen, menemään pohjaan asti ja ratkaisemaan ongelman oireiden manipuloimisen sijasta. Ennuste on hyvä ja johtaa viimeiseen jaloista totuuksista, joka on resepti- Buddhan ohje, jossa hän neuvoo, mitä pitää tehdä vapautuakseen dukkhasta.

Neljäs totuus

Tämä kuvaus on kahdeksanosainen tie tai hieman yksinkertaisemmin: kolmiosainen harjoitus. Kolme asiaa, joita harjoitellaan, ovat sanskritiksi sila, samadhi eli dhyana ja prajna. Ensimmäinen, sila, tarkoittaa moraalia. Dhyana ja samadhi tarkoittavat mietiskelyä, ja prajna tarkoittaa tietoa ja viisautta. Näistä kolmesta sila on perusta. Jos aiotaan rakentaa talo, on sila perusta, joka tekee ylipäänsä mahdolliseksi talon rakentamisen aloittamisen. Se ei tarkoita mitään erityisen edistyksellistä. Se tarkoittaa sitä, että vaikka ego ja sen halut määräävätkin elämäämme, yritämme elää kuin halut eivät määräisi meitä. Me yritämme elää ikään kuin dualistisella illuusiolla ei olisi valtaa meihin. Tietoisilla moraalisilla päätöksillä pyrimme välttämään niin ystävien kuin vihollistenkin vahingoittamista. Koska elämme dualistisessa harhassa, on useimmille meistä itsestään selvää, ettemme tapa tai vahingoita , valehtele tai varasta ystäviltämme, ja moraalia on yksinkertaisesti ulottaa tämä käytös koskemaan kaikkia, myös vihamiehiämme. Tähän tarvitaan tiettyä moraalista kuria. Moraalisäännöt ovat siten aina yleisiä. Säännöt koskevat itse toimintaa riippumatta siitä, keihin toiminta kohdistuu. Siksi: älä tapa, vaan suojele kaikkea elämää; älä varasta, vaan kunnioita toisten omaisuutta, ja niin edelleen. Meidän ei tule varastaa vihollisiltammekaan eikä puhua heistä pahaa tai parjata heitä. Moraali tässä mielessä on jotain itsessään suhteellista - se on harjoittelua. Me luomme tasapainon, joka tekee harjoittamisen mahdolliseksi.

Tiedolla, prajnalla, on samanlainen vaikutus. Elämäänsä voi luoda tasapainoa, kun on olemassa jonkinlaisia älyllisiä työkaluja, joilla olemassaoloa voi ymmärtää. Se, että esimerkiksi ymmärtää jaon ystäviin ja vihollisiin olevan jotain itsessään kyseenalaista, on yksi tapa nähdä maailma egomme ulkopuolelta. Kun ymmärtää Buddhan analyysin maailmasta, pysymättömyyden, ei-minän ja kärsimyksen, kun ymmärtää yhteyden ja asioiden laidan, on siitä eräänlaista apua.

Nämä molemmat harjoitukset - moraali ja tieto - ovat eräänlaisia tukia keskeiselle harjoitukselle, joka on dhyana eli samadhi, mikä tarkoittaa mietiskelyn, keskittymisen, tarkkaavaisuuden ja läsnäolon harjoittamista. Buddhalainen perinne on kehittänyt lukemattomia metodeja, koaneja ja muun tyyppisiä harjoituksia, joilla kaikilla perimmiltään ja pohjimmiltaan on sama suunta - ne auttavat näkemään egon läpi, oivaltamaan, että tosi itse on ei-itse. Buddha sanoo, että jos otamme lääkkeen, jos seuraamme tätä tietä, vaikka se maistuisi suussa katkeralta lakkaa samsara lopulta.

Tästä kolmiosaisesta harjoituksesta voi kenties sanoa, että kun se tapahtuu, ja se tapahtuu asteittain eikä yhdellä iskulla, on niin, että sila - moraalin harjoitus - muuttuu enemmän ja enemmän luonnolliseksi ja spontaaniksi myötätunnoksi ja rakkaudeksi, joka ulottuu kaikkeen elolliseen erottelematta ystäviä ja vihollisia, hyvää ja pahaa, lähellä ja kaukaa olevia. Ei ole yksinkertaisesti eroa itsen ja toisen välillä. Tieto, tämä analysoiva ja erotteleva tieto, muuttuu enemmän ja enemmän siksi, jota viisaudeksi kutsutaan, ei-dualistiseksi viisaudeksi. Viisaus, joka ei virheellisesti erittele ja jaottele, ja joka voi jaotella ja eritellä juuttumatta erittelyyn. Dhyana muuttuu enemmän ja enemmän spontaaniksi läsnäoloksi ja läheisyydeksi kaiken olemassaolevan kanssa, silmänräpäys silmänräpäykseltä.

Lääke täytyy ottaa

Buddhan sanoma on hyvin optimistinen, ja buddhalainen tie on siksi hyvin optimistinen. On mahdollista vapautua. Tällä tiellä on myös niin ennenkuulumattoman monta ansaa, ja virheitä, joita voi tehdä ja joita useimmat tekevät, että tarvitaan opettajaa ja elävää perinnettä. Lääke pitää todella ottaa. Melkein kaikki virheet, joita teemme, kun yritämme kulkea tätä tietä, koskevat sitä, että yritämme tulkita erilaisia asioita erottelevalla dualistisella mielellämme. Kun kuulemme kaikenkattavasta, ei-dualistisesta myötätunnosta, jossa rakkaus kohdistuu kaikkeen elävään, ajattelemme: "sitten ei saa olla ystäviä, vai kuinka?". Tällöin olemme tehneet virheen ja alkaneet ajatella tällä tavoin termeillä mitä saa ja mitä ei saa tehdä, eli dualistisesta näkökulmasta. Ei siitä ole kysymys. Yhtä vähän pystymme pakenemaan tai hylkäämään samsaran. Ei se käy. Lääke täytyy ottaa. Joku on sanonut, että virhe, jonka teemme, kun luomme dualistisen illuusion maailmasta ja näemme asiat, ilmiöt ja ihmiset siellä, missä niitä ei ole, on suunnilleen sama virhe, minkä teemme kun katsomme tähtitaivaalle ja näemme, koska olemme niin oppineet, Otavan. Näemme Otavan kirkkaasti ja selvästi mutta se on vain ajatusrakennelma - että juuri nämä tähdet luetaan yhteen mielessä rakentamaan jotain. Otavan näkeminen pitää oppia, jonkun on pitänyt se osoittaa, jonkun on pitänyt auttaa näkemään muoto. Mutta, vaikka onkin oppinut näkemään Otavan, kun katsoo taivaalle, niin ei ole helppoa lakata näkemästä sitä.

Buddhan tie vapauteen on sekä hyvin helppo että hyvin vaikea. Se on helppo merkityksessä yksinkertainen, ja vaikea siinä merkityksessä, että on helppoa juuttua kiinni yhdessä jos toisessakin kohdassa. Siksi, hyvät naiset ja herrat, me olemme täällä. Lopetamme tähän ja lausumme neljä valaa.